Tänä aamuna näin reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan torakan. Heräsin, nousin istumaan yläpedilläni, ja siinähän tuo kipitteli päätykaiteella.
Pieni puistatus meni ruumiini läpi. Kuinka moni sen kavereista vaeltaa parhaillaan lakanoissani? Missä kaikkialla ne ovat käyneet nukkuessani?
No, koskapa ne eivät pure tai pistä eivätkä levitä tauteja muuten kuin saastuttamalla syömäänsä ruokaa, annoin otuksen jatkaa kipittelyään.
Paljon mieluummin tappaisin kaikki huoneeseen tunkeutuvat hyttyset. Niitähän tavataan pitää lähinnä ärsyttävinä, muttei vaarallisina — vaikka ne ovat tietysti välillisesti vastuussa useimmista ennenaikaisista kuolemista koko maailmassa. Minullakin on iho jo aivan paukamilla, eikä kutina ota laantuakseen. Jos moinen jatkuu, niin kerään Kaakkois-Aasiassa kaikki mahdolliset taudit malariasta aivokuumeisiin.
Eilen katselin kaikenlaisia kuolleita ötököitä pitkään ja hartaasti. Pietarin luonnontieteellisen museon vitriineissä oli upea kokoelma. Kämmenen kokoisia kovakuoriaisia, puolentoista kämmenen kokoisia perhosia, kahden vaaksan mittaisia sauvasirkkoja... Luonto tylyttää.
Oikein kunnon isoja torakoita, niitä ällöttävimmän näköisiä, tuijottelin museon perältä löytyneessä elävien ötököiden mininäyttelyssä. Pitkulainen, litteä, hieman ovaalin muotoinen suojakilpi, jotenkin niljakkaan ja likaisen värinen, ja sen alla lähes näkymättömissä pienet jalat joita liikuttelemalla kilpi möngersi eteenpäin kuin itsestään. Yäk.
Yritin totuttautua ajatukseen, että juuri tuollaisia kopsahtelisi katosta vuoteeseen Vietnamissa. Hoin itselleni, että kyseessä on vain kammo. Se oli hyödyllinen vaisto vuosituhansia sitten, mutta nyt tiedän että juuri tuota lajia ei tarvitse pelätä. Aikani kun näitä ölliäisiä katselin, aloin jo melkein nähdä limaisen kilven hienona, kiiltävänä ritarivarusteena.
Luonnontieteellisissä museoissa on mukava käydä. Joitakuita ne karmivat, toisia ärsyttävät, mutta minä katselen täytettyjä eläimiä kuin taideteoksia. Vaatii melkoista taitoa saada eläimet luontevan näköisiin ja eläväisiin asentoihin, mutta Pietarin museossakin riitti onnistuneita esimerkkejä sadoittain. Lisäksi on hämmentävää tajuta, minkä kokoinen hirvi voi oikeasti olla — tai mursu tai rapu tai makeanveden kala.
Voin vain toivoa, ettei kokoelmia varten ole vaarannettu minkään lajin säilyvyyttä, mutta tappaminen ja täyttäminen on varmasti jollakin tasolla eettisempää kuin vangitseminen ja kymmenen neliön häkkiin vieminen. Sitä paitsi nyt museoyksilöt ovat jo kuolleita — jos niitä ei käytettäisi esimerkiksi tähän erittäin opettavaiseen tapaan, jos ne eivät olisi koululaisten ja muunkin kansan nähtävillä, uhraus olisi mennyt hukkaan.
Poikkesin eilen myös Kunstkamerassa, joka on iso ja monipuolinen kulttuuriantropologinen näyttely. Taisi olla voimat vähissä, kun lähinnä vaeltelin salien läpi. Kolme kerrosta eri kansojen ja kulttuurien vaatteita ja esineistöä, niiden arkkitehtuureista kertovia pienoismalleja ja paljon muuta. Aiheesta kiinnostuneet viihtyisivät siellä varmasti monta päivää.
Keskikerroksen pääsali on omistettu luonnon poikkeamille. Kymmenissä lasipurkeissa killuu epämuodostuneita sikiöitä ja tautien runtelemia elimiä riittävästi useammankin heikkohermoisen painajaisiin. Hyvin lievää kuvotusta lukuun ottamatta tämäkään osasto ei nyt sattunut sykähdyttämään. Ehkä päivä ja olo oli väärä.
Iltamyöhällä antauduin pitkään ja vaivalloiseen keskusteluun. Aiemmassa blogissa mainitsemani hyttyssavutyyppi osoittautui raamattuveikoksi pahimmasta päästä. Pommitimme häntä erään britin kanssa kysymyksillä kahden tunnin ajan, mutta mies oli itse Mr Teflon. Kaikkiin hänen väitteisiinsä on olemassa selvät vastaväitteet, mutta faith is strong with him. Ihmiskunta on kuusi tuhatta vuotta vanha, kaikki raamatun ennustukset ovat käyneet päivälleen toteen (tosin yhtä ainutta vakuuttavaa esimerkkiä ei saatu nyhdettyä), vedenpaisumus on totta ja lopunajat ovat käsillä.
Vuosi 1914 oli lopun alku, ja Jeesus on ilmoittanut että lopunajan kesto ennen viimeistä repäisyä on verrattavissa Nooan aikojen tapahtumiin. Nooa sai 121 vuotta aikaa arkin rakentamiseen, eli paras veikkaus olisi 2035. Mutta tämä ei tietenkään ole ihan tarkkaa, vaikka raamattu onkin ennustuksissaan äärimmäisen täsmällinen ja virheetön.
Luonnollisesti kaikki muut maailmanlopunennustukset, joita raamatun pohjalta on tehty jo vähintään kymmeniä (ainakin vuosille 500, 533, 666, 699, 1000, 1033, 1666, 1914, 1925, 1942, 1945, 1984, 1991, 1999 ja tietysti 2000, mitä muistan kuulleeni tai lukeneeni), olivat vääriä tai niitä ei ollut olemassakaan. Useimmat historiankirjat siis valehtelevat, paitsi silloin kun ne tuntuvat vahvistavan raamatun tarinoita.
Keskustelu ei päättynyt maailmanloppuun vaan uuvahtamiseen. Menin nukkumaan kahdelta, mutta heräsin silti ennen kahdeksaa. Mitähän tästäkin päivästä tulee.
Olin itse asiassa valveilla siihen saakka että näin meitä lähimmän sillan avattuna. Toivottavasti ehdin vielä todistaa Nevan jokaöisen siltaspektaakkelin. Siitä lisää sitten jos se tapahtuu.
Nyt kaupungille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti