Täytyy sanoa että paljon on tullut käveltyä tässä muutamassa päivässä. Helposti kymmenkunta kilometriä per päivä.
Pietari on suuri, välimatkat pitkiä. Metro toki helpottaa, mutta meidän hostelliltamme on lähimmälle asemalle pitkälti toista kilometriä. Ja metrossahan ei näe kaupunkia lainkaan.
En ole loppupäivinä jaksanut enää koluta nähtävyyksiä, ennemminkin olen vain samonnut sinne tänne, katsellut kaupunkia. Istuksinut nurmikoilla ja kahviloissa.
Ainoa kohde mihin tein lähempää tuttavuutta oli Iisakin kirkko. Tokihan se nyt piti nähdä, kun kerran Pietariin tuli.
Kirkko on iso. Yksi isoimmista missä olen käynyt. Melkoisia väreitä sai aikaan keskikupolin alla seisominen. Valo, värit, rakenteiden jyhkeys, lukemattomat yksityiskohdat... Voin hyvin kuvitella, miltä entisajan rahvaasta mahtoi tuntua kun he ensi kertaa astuivat sisään. Näky on henkeäsalpaava.
Kirkon katolta puolestaan avautui näkymä yli koko kaupungin. Lintuperspektiivi ei merkittävästi selventänyt eri paikkojen sijanteja ja etäisyyksiä, koska kaupunki on niin monimuotoinen — mutta jos nyt ei osannut kartasta katsoa millä puolella Nevaa jokin tietty rakennus on, niin katolla käynnin jäljiltä ei luulisi olevan epäselvyyttä.
Katolta näki myös valtavan restaurointiurakan toisesta vinkkelistä. Kaksi torneista on pressun alla, kellot mekanismeineen maan pinnalla turistien ihmeteltävänä. Katolla kauniiden patsaiden lomassa kuljeskeli nuhjuisia työmiehiä mahorkka huulessa. Kontrasti on kiva asia.
Vaikka monet arkkitehtuurisesti tärkeät kohteet on pidetty kunnossa, on joka puolella myös rapistuvia rakennuksia. Kaikkea ei ole varaa korjata. Monenlaisia projekteja on, ja tämä hostellikin — entinen palatsi, no less! — on yksi sellainen. Uusiokäyttö on ilmeisesti kovassa huudossa, tarvittaisiin vain paljon enemmän uskaliaita ja aloitekykyisiä ihmisiä.
Onnistuin lopulta saamaan videolle yhden tämän kaupungin pikku erikoisuuksista: siltojen noston. No, kuvasin siis yhden sillan noston. Eli mitä ihmettä?
Joka yö kymmenkunta kaupungin lukuisista silloista avataan, jotta suuremmat laivat pääsevät syvemmälle kaupunkiin. En tiedä mitä odotin, mutta kaikessa äänettömässä jykevyydessään toimitus oli kuitenkin lähinnä vaisun käytännöllinen. Ehkä videosta olisi tullut hienompi, jos olisin jaksanut etsiä paikan mistä näkisi kolmen sillan noston samanaikaisesti. Jos kohta en tiedä, onko sellaista kuvauspistettä edes tarjolla — varsinkaan öiselle, köyhälle kadulla kulkijalle.
Juna Moskovaan lähtee parin tunnin päästä. On siis aika hyvästellä reittimme ensimmäinen kaupunki. Kuin tilauksesta yksi hostellin vieraista tapailee haikeanpuoleista melodiaa oleskelutilan erittäin epävireisellä pianolla.
On joka tapauksessa yksi asia jota en jää kaipaamaan: hyttyset. Lähden Pietarista hieman surumielisenä, joltisenkin jännittyneenä ja runsaasti itseäni raapien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti