Olen hereillä jo kahdeksalta. Hostellin ryhmämajoitushuoneessa on hiljaista. Ulkoa kuuluu alati kasvavan aamuliikenteen melu, jota säestävät Nevan lokkien huudot.
Yksi asukkaista on poistunut: aavistuksen oudon oloinen nuorimies, joka on kahtena iltana käryttänyt Offin hyttyssavua sisällä. Nukkumaan on pitänyt mennä järkyttävässä katkussa, miettien kuinka paljon karsinogeeneja tulee yön aikana hengiteltyä. Nyt savu on onneksi hälventynyt. Ihme ettei henkilökunta ole sanonut mitään.
Henkilökunta kyllä vaikuttaa melko rennolta, venäläiseen tapaan. Kaikki on vähän rempallaan, mutta elämä jatkuu.
Pietari näyttää Helsingiltä, jota on liioiteltu kaikin mahdollisin keinoin. Paljon samantyylisiä rakennuksia, vain isompia ja prameampia. Ei kai ole ihme, että Helsinki on kelvannut kuvauspaikaksi monelle Pietariin sijoittuvalle elokuvalle.
Pramea on muinoin ollut tämä hostellikin. Nevan varrella oleva, vuosikymmeniä sitten tyhjilleen jäänyt palatsi on saatettu taas asuttavaan kuntoon — etupäässä purukumilla ja käytetyillä klemmareilla, mutta tästä johtuva huokeus tietysti kiinnostaa köyhiä reppuretkeläisiä.
Kurotan kerrossängyn yläpediltä raottaakseni ikkunaverhoa. Sunnuntaiaamu valkenee kuulaana edellisten päivien tapaan. Joen rantaa koristavat Venäjän lipun väreistä muotoillut G20-mainokset. Obama taisi jo lähteä häntä koipien välissä.
Viikonloppu on sujunut ongelmitta. Perjantaiaamu alkoi kuudelta Helsingissä. Rautatieaseman kioskilla näin aikaisen heräämisen merkit matkatoverieni Kaisan ja Anssin silmissä yhtä hyvin kuin tunsin ne omassa vatsassani. Junassa olo kohentui kuitenkin varsin pian.
Allegro kiidätti meidät Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa. Viipuri näytti taivaalle kipuavan auringon valossa komealta, maaseutu ympärillä stereotyyppisen rappeutuneelta.
Olen rajan eri puolilla olevien rakennusten kuntoeron pannut merkille jollain toisellakin matkallani — olisiko ollut Itävallan ja Tšekin raja kyseessä. Idylliset maalaiskartanot puutarhoineen ja Bemareineen vaihtuvat silmänräpäyksessä notkokattoisiin murjuihin ja mutaisilla pihoilla ruostuviin Ladan-runkoihin. Elintasoerot selkeimmillään.
Finljandski-asemalta oli kuuden kilometrin kävely hostellille, mutta se ei uuvuttanut niin paljoa etteikö olisi vielä jaksanut lähteä iltapäivällä reippailemaan. Historiallinen keskusta alkoi hahmottua, kun kävelimme kartta kädessä katuja edestakaisin.
Matkan alun kunniaksi nautimme runsaan liikelounaan Teplon viehättävässä sisäpiharavintolassa. Kolmiosainen ateria maksoi vain kuusi ja puoli euroa. Hintaan sisältyneinä ruokajuomina oli veden sijaan hilloa, kiisseliä ja sattumatonta sekametelisoppaa. Olin hyvin vähällä sanoa että tämä on jo liian paksua.
Eilinen päivä menikin melko tarkkaan Eremitaašin loputtomilla käytävillä. Museoksi muunnettu Talvipalatsi sivurakennuksineen on valtava kompleksi, jonka sokkeloissa menee pää pyörälle. Huimausta eivät juuri auta toinen toistaan hulppeammat huoneet tauluineen, veistoksineen ja yksityiskohtia pursuavine huonekaluineen.
Erityisesti mieleeni jäivät Constant Troyonin utuisen kaunis Markkinoille lähtö sekä James Coxin mestarillisesti rakentama riikinkukkokello ylellisessä, valkoisen marmorin ja kristallikruunujen hallitsemassa salissa.
Kelloa ei nykyään kovin usein laiteta käyntiin, joten minulla kävi aikamoinen tuuri. Osuin olemaan salissa juuri, kun jonkun afrikkalaisen valtionpäämiehen seurue vyöryi paikalle. Kuuden turvamiehen vartioima, lähes 20-päinen joukko valokuvaajineen ja tv-toimittajineen katsoa tapitti, kun hintelä museovirkailija avasi lasikopin oven, astui arvokkaan varovasti sisään ja käänsi hansikkaaseen verhotulla kädellään avaimesta.
Suunnaton helinä täyttää huoneen. Lähes ihmisen korkuinen, kullanvärinen riikinkukko herää eloon. 1700-luvun lopulla valmistettu, äärimmäisen monimutkainen mekanismi alkaa nostaa ja avata pyrstöään. Kymmenet toisiinsa kytketyt metallilevyt levittäytyvät upeaksi viuhkaksi, pitkä kaula kohoaa, koko lintu pyörähtää siivet levällään ympäri. Vieressä oleva, niinikään kullattu maatiaiskukko kiekaisee omituisella pilliäänten sarjalla. Näytös on ohi.
Tulkin selittäessä kiireisellä ranskankielellä seurue jatkoi matkaansa. Hintelä virkailija astui ulos kopista vähintään yhtä arvokkaasti kuin meni sisäänkin. Jossain toisaalla, tupakansavuisessa, mahonginsävyisessä toimistossaan Eremitaašin intendentti ehkä naputteli sormiaan vastakkain ja myhäili tyytyväisenä.
Minä kiersin museota vielä kolme tuntia, söin kahvilassa Napoleon-kakkua ja palasin kaupan kautta hostellille. Hostellin keittiön kaasuhellalla valmistamani curry-papumössö onnistui hyvin.
Nyt seuraava aamu on jo pitkällä. Suunnitelmissa on Kunstkamera ja eläintieteellinen museo. Mutta nehän nyt ovat vain suunnitelmia — ja tämä on Venäjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti