Hanoihin meno ei mennyt ihan putkeen. Haave huuhtoutui viemäriin, kun olisi pitänyt tiivistää liikaa. Silloin kun on paikat tukossa, on syytä löysätä, ei kiristää. Nenä vuotaen ja röörejä aukoen mietin vain, että olin aika pönttö kuvitellessanikaan moista. Suorastaan kerjäsin tätä kylmää suihkua.
Niille joilla ei ole suomi-LVI-suomi -sanakirjaa: muutin matkasuunnitelmiani.
Tuli lopulta aika jättää Kiina. Mielessä siinsivät Vietnam ja eritoten Kambodza. Olin alunperin suunnitellut siirtyväni Kiinasta Vietnamiin junalla maarajan yli. Kun ehdin Macaoon, olin kuitenkin jo pahasti jäljessä luonnostellusta aikataulustani. Joka maassa oli mennyt viikon verran aiottua pitempään. Lisäksi olin kipeä. Ajatus junamatkasta tuntui vaivalloiselta, eikä Hanoi tuntunut määränpäänä erityisen kiinnostavalta. Se olisi jälleen yksi iso kaupunki. Hanoi didn't rock.
Päätin oikaista. Etsiskelin halpaa lentoa joko suoraan Kambodzan Phnom Penhiin tai Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn, mistä olisi lyhyt matka Kambodzaan. Voisin rentoutua, hoitaa itseni kuntoon ja mennä sitten katselemaan Angkor Watia. Tuo muinainen kaupunki väikkyi yhä ainoana selkeämpänä kohteena mieleni perukoilla.
Mutta lennot molempiin kaupunkeihin osoittautuivat kalliiksi. En ole vieläkään sisäistänyt, mihin lentojen hinnat oikein perustuvat. Joskus lyhyt turistiluokan lento saattaa olla tuplasti pitkää lentoa kalliimpi, jopa samalla lentoyhtiöllä. Ovatko lyhyen lennon kustannukset siis pienemmät kuin pitkän? Todennäköisesti eivät, kyse on vain ajoituksesta ja onnesta. Asioita, joita en ole koskaan oppinut hyväksymään hyviksi perusteiksi minkään hinnan määrittämiselle. Vaikka niinhän tämä maailma haluaa toimia.
Tunnustin lopulta arvontatalouden toimintaperiaatteen ja otin lennon Bangkokiin, koska sieltäkin pääsee melko helposti Kambodzaan. Lento oli huomattavasti halvempi kuin halvin löytämäni Ho Chi Minh Cityyn, vaikka HCMC on lähempänä. Järkeile sitä sitten.
Tulin Bangkokiin. Oli tukahduttavan kuuma. Kaikki lähellä hostellia oli masentavan likaista ja pahanhajuista. Säpsähdin keskisormen mittaista torakkaa vessan seinällä. Kaipasin hotellia. Olin silmätysten sisäisen hienohelmani kanssa.
Yskänpuuskat väsyttivät. Olisi tietysti pitänyt mennä lääkäriin, mutta sehän oli vain yskää. Mistä lähtien yskä on edes häirinnyt minua? Minulla on flunssa kahdesti vuodessa, mutta en muista milloin se olisi estänyt tekemästä töitä. Ja nyt olin lomalla! Ajattelinko tätä nyt jotenkin nurinkurisesti? Selvisinkö kolmesta koleasta maasta etelän lämpöön vain valittaakseni?
Ehkä ajatus edessä olevista töistä oli alkanut painaa mieltä. Olin luvannut itselleni, että ottaisin pitkän loman enkä miettisi töitä ollenkaan. Jotta se onnistuisi, ei pitäisi olla mitään töitä edes tiedossa — mikä tässä ammatissa on vaikeaa.
Jos aikaa olisi kokonainen vuosi, ilman tulevaisuudessa häämöttäviä velvoitteita, en varmaankaan olisi tuntenut oloani sellaiseksi. Olisin vain levännyt, kiitollisena siitä että minulla on mahdollisuus olla täällä ja miettiä asioita kaikessa rauhassa. Yskiä kaikessa rauhassa.
Vaan kohta pitäisi joka tapauksessa palata kotiin. Ajatus tuntui mukavaltakin, monessa mielessä. Kaakkois-Aasia on laaja ja mielenkiintoinen alue. Ei se voinut olla matkan viimeinen pikku anekdootti kolmen jättiläisen jälkeen. Tänne pitäisi tulla uudestaan, ajan kanssa.
Se mitä tämä matka on minulle merkinnyt, sen ymmärtänen vasta joskus myöhemmin. Olenko kasvanut, olenko avautunut, olenko löytänyt jotain? Vai olenko vain saanut vahvistusta sille minkä luulin tietäväni ja tiesin luulevani? Ehkä en koskaan suoranaisesti pysty sanomaan — pystyykö kukaan?
Me voimme luoda tarinan itsestämme, kertoa miten käynti Intiassa muutti elämämme. Olen kuullut näitä tarinoita matkan varrella jo monia. Mutta onko se niin? Olemmeko todella oivaltaneet jotain vai ovatko vastaukset itse asiassa jo päässämme? Tarvitsimmeko todella sen Intian vai ainoastaan aikaa ajatella?
On kuitenkin niitä, jotka kokevat mitä mullistavimpia asioita, mutta eivät niistä millään lailla mullistu. Ja sitten on niitä joiden elämän käännekohtana on käynti Turengin Siwassa. Entä jos me vain manipuloimme itse itseämme?
Tänä aamuna olen yskinyt ainoastaan omasta vapaasta tahdostani. Olen esittänyt kiinalaisen törkysinfonian tyhjän dormihuoneen vessan rauhassa. Torvi on koko lailla tyhjä. Vähän kerrassaan olen syljeksinyt ylimääräisen aineksen lavuaariin. Toisin sanoen olo on parantunut erittäin erittäin erittäin paljon.
Vasemmassa nurkassa, sinisissä trikoissa, elämä. Johtaa 1—0.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti